maanantai 26. syyskuuta 2011

Kaksi päivää, 7 kirjastoa ja menetetyt yöunet

Kemin kaupunginkirjasto sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä n. 20 000 euron avustuksen kokeilutoimintahankkeeseen Asiakkaatkin mukaan kirjaston suunnitteluun. Yhtenä osana tätä hanketta oli koko henkilökunnan opintomatka uusiin Etelä-Suomen kirjastoihin. Teimme matkan viime viikolla.

Kahden päivän aikana tutustuimme seitsemään eri kirjastoon. Kaikissa kirjastoissa aikaa oli liian vähän, mutta saimme pikakelauksen monista eri tyyppisistä tavoista järjestää kirjastopalvelua. Nyt tähän pikakelauksen purkamiseen on mennyt monta yötä ja niiden yöunet. Herään öisin miettimään asioita joita näin, kuulin ja koin.

Kirjastot olivat Oulunkylän kirjasto ja Kirjasto 10 ja sen Kohtaamispaikka Helsingissä, Sellon ja Entressen kirjastot Espoossa, Turun kaupunginkirjasto, Raision kaupunginkirjasto ja Lohjan kaupunginkirjasto. Suurimman osan kirjastoista olin nähnyt jo aiemmin, mutta Oulunkylä ja Raisio olivat minullekin uusia elämyksiä. Parasta kuitenkin oli nähdä, että esim. Sellon kirjasto oli kokenut viime vuoden aikana valtavan muutoksen, jossa eri toimintoja oli siirrelty paikasta toiseen sen mukaan, mitä asioita oli opittu saadun asiakaspalautteen perusteella. Kirjasto ei ole staattinen tila, vaan siellä saa ja pitää tehdä
parannuksia palveluun ja usein se vaatii myös toimintojen uudelleensijoittelua.

Oma kirjastomme on muuttanut nykyisiin tiloihinsa yli 20 vuotta sitten ja valtavan kirjamäärän vuoksi suuret muutokset ovat yhä tekemättä. Paljon parannuksia on jo pystytty toteuttamaan tuomalla kaunokirjallisuutta lähemmäs sisääntuloaulaa. Kirjasto ei ole enää kaikille ensisijainen tiedonhakupaikka, joten tietokirjojen ja kaunokirjallisuuden keskinäistä järjestystä olisi jatkossa syytä miettiä uudelleen. Sellossa ne oli asetettu vierekkäin pitkiin hyllyrivistöihin aikuistenosastolle. Idea oli mielestäni hyvä, koska silloin asiakkaalle annettiin löytämisen ilo myös muustakin, kuin niistä kirjoista, joita hän oli tullut etsimään.

Suurimman vaikutukseen minuun teki ehkä kuitenkin vähimmälle ajalle jäänyt Oulunkylän kirjasto. Siellä on toteutettu ensimmäisenä niitä ideoita, joita Helsinki aikoo levittää jatkossa kaikkiin kirjastoihinsa. Tavoitteena on helpottaa asiakkaan kirjastokäyntiä selkeillä, yhtenäisillä opasteilla, väreillä ja mm. henkilökunnan työasuilla. Kirjasto oli pienin näkemämme, mutta sinne oli saatu mahtumaan kaikki tarvittava palvelu.

Oulunkylässä asiakkaat mm. palauttivat itse lainansa palautushyllyyn, josta seuraava saattoi lainata sen suoraan ennen kuin henkilökunta oli ehtinyt tarkastaa palautuksen. Lainaus tapahtui myös pääosin itsepalveluna ja siinäkin oli huomioitu mm. pyörätuoliasiakkiden ja lasten tarpeet mataloittamalla toisen automaatin pöytätasoa. Kirjastojärjestelmän Helmet-hakukoneet olivat korkeissa oransseissa torneissa, jotka näkyivät hyvin eripuolille kirjastoa.
 
Lisää kirjastovierailumme huomioista kerron sitten seuraavissa blogipäivityksissäni.

ps. Börjeä emme nähneet livenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti