1920-luku ja mobiilit palvelut sienimetsässä

Muut Lapin virtuaalikoululaiset ovat opiskelleet tänään netissä, mutta minä lomailen ja valmistelen äitini 90-vuotisjuhlia. Sitä varten hain aamulla kopallisen suppilovahveroita metsästä, joka oli palanut äitini kodin ympäriltä 1933. Äitini oli silloin 12-vuotias ja kokemus lienee hänen elämänsä kauheimpia. Junan kipinästä lähtenyt metsäpalo tuhosi 1300 hehtaaria metsää 2 päivän aikana ja äitini kertoi, miten tuli lensi koko pihapiirin ja peltojen yli seuraavaan metsään. Sen ajan kokemusmaailmassa, lapsen silmin, kyse saattoi olla vain maailmanlopusta.

Koko perhe selvisi kuitenkin metsäpalosta ja tätini ansiosta myös talo jäi palamatta. Hän istui pärekatolla ja sammutti tuleen syttyviä paikkoja. Nyt vaeltelin palon jälkeen istutetuissa metsissä ja nautin sienirunsauden poimimisesta. Suppilovahverot toki tunnistin, mutta paljon sieniä jäi myös arvailujen varaan. Mietin siinä sitten, että olisipa ollut nyt kirja tai netti mukana, niin piankos olisin ne sienet sieltä hakenut ja tunnistanut. Edellisellä sieniretkellä olin jo käyttänyt karttaohjelmaa hyödykseni, miksen siis käyttäisi myös ladattuja kirjoja tai valmiita tietokantojakin? Ja saisikohan niitä käyttönsä ilmaiseksi kirjaston kautta? Vai viekö voiton joku muu palvelu?

Kun äitini syntyi 1921 oli Suomi vasta itsenäistynyt ja siinä nuoressa maassa ahersi eräs sisukas nuori nainen luoden omalta osaltaan maahan yleisten kirjastojen verkoston. Helle Kannila kirjoitti jo 1920-luvulla siitä, miten kirjasto- ja etenkin asiakaspalvelu olisi parasta järjestää yleisissä kirjastoissa. Ne tekstit ovat osittain yhä ajankohtaisia ja kun niitä peilaa sen ajan muuhun maailmaan, suorastaa radikaaleja. Suosittelen näitä kirjoja yhä opiksi ja opetukseksi meille nykyisille kirjastolaisille.

Yksinkertainen mummo ja muita toimenkuvia

Kun on korotettu yksinkertaisen mummon arvoasemaan, niin totta kai lomalla pitää suunnata ainoaa lapsenlastansa katsomaan ja onneksi myös hoitamaan. Istun siis hämeenlinnalaisen talon puutarhassa syysauringon paisteessa, vahdin lapsen unta ja rapsutan koiran niskaa.

Hämeenlinna on muutenkin mukava kaupunki, täällä on paljon nähtävää ja erittäin edistyksellinen kirjasto. Ainakin se siltä näyttää vieraan silmään. Jo vuosia sitten hämeenlinnalainen kirjastoväki keräsi meille avuksi arjen ongelmiin Makupalakirjastoa ja nyt täällä on polkaistu käyntiin Hämewiki ja siinä sivussa vanhojen äänitteiden digitointi kirjaston oheispalveluiksi.

Meilläkin henkilökunta on esittänyt että perustaisimme oman Kemiwikin, mutta olen ollut nihkeä asian suhteen. Voitaisiinko paremminkin perustaa Lappiwiki, jolloin vastuu jakaantuisi laajemmalle? Minun nihkeyteni asialle johtuu pelkästään siitä, että mietin miten repisin henkilökuntani ajasta jotain vielä tällaiseen toimintaan. Meiltä poistuu kirjastosta kolmen lähivuoden aikana 7 henkilöä ja rekrytointikiellon johdosta emme saa yhtään uutta henkilöä tilalle. Tilanne on enemmän kuin haastava ja se panee pohtimaan työtä, töiden organisointia ja sitä missä töitä tehdään.

Meillä on aloitettu töiden uudelleen organisointi ja työnkuvien sekä ennen kaikkea vastuualueiden uudelleenmäärittely. Työ on vasta alussa, mutta tarkoituksena on miettiä tarkasti mitä töitä meidän on järkevää ja tarpeellista tehdä ja ennen kaikkea mitä töitä tulevaisuudessa kirjastoissa tehdään. Etelä-Suomen kirjastoissa oli palkattu nuorisotyöntekijöitä tai käytetty heidän apuaan erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Mitä töitä siis teemme itse ja mitä tuotamme yhdessä muiden kanssa?

Monissa kirjastoissa pidettiin myös itsestäänselvyytenä Kirja kotiin palvelua. Olisiko sille resursseja, kun kirjastoautotoimintamme loppuu lähivuosina? Joka tapauksessa tulevaisuuden kirjastotyö on syvimmältä ytimeltään edelleenkin tietotaidon jakamista ja asiakaspalvelua. Asiakaspalvelu vain voi tapahtua myös muualla kuin fyysisten seinien sisällä kirjastossa.

Minun toiveeni on kuitenkin, että tulevaisuudessa henkilökunnan työnkuvat olisivat entistä monipuolisempia ja niihin kaikkiin kuuluisi jonkun uuden asian vastuuta ja kehitystyötä. Monipuolinen työnkuvat ruokkii luovuutta ja sitä tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän. Jo se, että olemme määritellet vastuun jostakin asiasta sisältävän alan uusimman tiedon seuraamisen ja siitä muille tiedotamisen, oman erityisalan sijaisten kouluttamisen ja oman työn kehittämisen, sisältää kaikkia näitä elementtejä.

Mutta nyt poika heräilee, joten alan taas yksinkertaiseksi mummoksi ja jatkan lomailuani.

Kaksi päivää, 7 kirjastoa ja menetetyt yöunet

Kemin kaupunginkirjasto sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä n. 20 000 euron avustuksen kokeilutoimintahankkeeseen Asiakkaatkin mukaan kirjaston suunnitteluun. Yhtenä osana tätä hanketta oli koko henkilökunnan opintomatka uusiin Etelä-Suomen kirjastoihin. Teimme matkan viime viikolla.

Kahden päivän aikana tutustuimme seitsemään eri kirjastoon. Kaikissa kirjastoissa aikaa oli liian vähän, mutta saimme pikakelauksen monista eri tyyppisistä tavoista järjestää kirjastopalvelua. Nyt tähän pikakelauksen purkamiseen on mennyt monta yötä ja niiden yöunet. Herään öisin miettimään asioita joita näin, kuulin ja koin.

Kirjastot olivat Oulunkylän kirjasto ja Kirjasto 10 ja sen Kohtaamispaikka Helsingissä, Sellon ja Entressen kirjastot Espoossa, Turun kaupunginkirjasto, Raision kaupunginkirjasto ja Lohjan kaupunginkirjasto. Suurimman osan kirjastoista olin nähnyt jo aiemmin, mutta Oulunkylä ja Raisio olivat minullekin uusia elämyksiä. Parasta kuitenkin oli nähdä, että esim. Sellon kirjasto oli kokenut viime vuoden aikana valtavan muutoksen, jossa eri toimintoja oli siirrelty paikasta toiseen sen mukaan, mitä asioita oli opittu saadun asiakaspalautteen perusteella. Kirjasto ei ole staattinen tila, vaan siellä saa ja pitää tehdä
parannuksia palveluun ja usein se vaatii myös toimintojen uudelleensijoittelua.

Oma kirjastomme on muuttanut nykyisiin tiloihinsa yli 20 vuotta sitten ja valtavan kirjamäärän vuoksi suuret muutokset ovat yhä tekemättä. Paljon parannuksia on jo pystytty toteuttamaan tuomalla kaunokirjallisuutta lähemmäs sisääntuloaulaa. Kirjasto ei ole enää kaikille ensisijainen tiedonhakupaikka, joten tietokirjojen ja kaunokirjallisuuden keskinäistä järjestystä olisi jatkossa syytä miettiä uudelleen. Sellossa ne oli asetettu vierekkäin pitkiin hyllyrivistöihin aikuistenosastolle. Idea oli mielestäni hyvä, koska silloin asiakkaalle annettiin löytämisen ilo myös muustakin, kuin niistä kirjoista, joita hän oli tullut etsimään.

Suurimman vaikutukseen minuun teki ehkä kuitenkin vähimmälle ajalle jäänyt Oulunkylän kirjasto. Siellä on toteutettu ensimmäisenä niitä ideoita, joita Helsinki aikoo levittää jatkossa kaikkiin kirjastoihinsa. Tavoitteena on helpottaa asiakkaan kirjastokäyntiä selkeillä, yhtenäisillä opasteilla, väreillä ja mm. henkilökunnan työasuilla. Kirjasto oli pienin näkemämme, mutta sinne oli saatu mahtumaan kaikki tarvittava palvelu.

Oulunkylässä asiakkaat mm. palauttivat itse lainansa palautushyllyyn, josta seuraava saattoi lainata sen suoraan ennen kuin henkilökunta oli ehtinyt tarkastaa palautuksen. Lainaus tapahtui myös pääosin itsepalveluna ja siinäkin oli huomioitu mm. pyörätuoliasiakkiden ja lasten tarpeet mataloittamalla toisen automaatin pöytätasoa. Kirjastojärjestelmän Helmet-hakukoneet olivat korkeissa oransseissa torneissa, jotka näkyivät hyvin eripuolille kirjastoa.
 
Lisää kirjastovierailumme huomioista kerron sitten seuraavissa blogipäivityksissäni.

ps. Börjeä emme nähneet livenä.

Pannukahvit kuura-aamuna

Heräsin viikko sitten pakkasaamuun talvimakuupussini sisältä, kodasta, keskeltä metsää. Mies viritteli tulia aamukahvia varten ja minä olin onnellinen. Olin kokenut jälleen jotain uutta, kun olin uskaltanut lähteä mukaan yöksi tulille.

Vielä 5 vuotta sitten en olisi tähän pystynyt. Ei sinne asti, ei kai nyt kukaan pakkasessa yötä ole metsässä. Jotain on kuitenkin muuttunut vuosien myötä ja olen todennut että tuttu ja turvallinen ei aina anna parhaita elämyksiä arkielämää piristämään. Uudet kokemukset saa vain uskaltautumalla rajojensa yli.

Muutoksen pelko on iso mörkö monen ihmisen olkapäällä. Siksipä me emme kovin mielellämme halua mitään uutta, kun sujuuhan tämä arki näinkin ihan hyvin. Maailma ei vain tahdo pysyä paikallaan. Kaikki kehittyy kiihtyvällä vauhdilla kohti jotakin sellaista, jota emme osaa edes kuvitella. Me reilusti viiskymppiset huokailemme jokaisen uutuuden edessä, että kuinkahan monta sovellusta, laitetta tai asiaa joudumme vielä opettelemaan ennen kuin pääsemme eläkkeelle. Niin kuin se elämä siihen loppuisi.

Siksipä kannattaakin olla avoin muutoksille ja katsoa mitä hyötyä niistä olisi meille tai työllemme ja asiakkaillemme. Kannattaa hankkia uusi talvimakuupussi, jonka suojassa voi palelematta yöpyä pakkasyössä. Kannattaa tehdä muutoksia ennen kuin joku muu ne tekee meiltä kyselemättä. Kannattaa suuntautua kohti tulevaisuuden kirjastoa.

ps. kun jälkeenpäin lisäsin kuvan tekstiin, niin onnistuin julkaisemaan tämän uudelleen lokakuulla... opetteluttaa tämä blogitekniikka vielä. Alkuperäinen teksti on siis syyskuun lopulta.