Kirjastoautomme Merilokki on otettu käyttöön viime vuosisadalla eli vuonna 1987. Samana vuonna syntyneet lapset ovat jo valmistuneet ammateihinsa, perustaneet ehkä perheet ja saaneet jalkansa oman pöydän alle. Merilokki on ollut kaupungille ja kaupunkilaisille edullinen sijoitus, joka on jakanut iloa ja tietoa liki kolmenkymmenen vuoden ajan. Voisikin sanoa että kirjastoautomme on ollut korvaamaton osa kirjastopalveluja kaikki nämä vuodet.
Miten siis korvata korvaamaton palvelu? Todellisuus on karu, koska uutta autoa kaupunkiin ei hankita näillä näkymillä. Kirjastoautopalvelun ostaminen naapurikunnilta on teknisesti mahdotonta, koska näiden resurssit eivät riitä palvelun myymiseen ja erilliset kirjastojärjestelmät estävät yhteiskäytön.
Valtuusto edellytti tämän vuoden talousarviota hyväksyessään, että korvaavista palveluista tehdään selvitys syyskuun 2014 loppuun mennessä. Olen nyt kokoamassa ehdotusta palveluiksi ja laskemassa kustannuksia uusien palveluiden kehittämiseksi. Samalla on hyvä tutkailla, mitä muualla Suomessa tehdään tällä rintamalla.
Kirjastoautomme suurimmat asiakasryhmät ovat olleet lapset ja nuoret koulujen ja päiväkotien kautta. Jatkossa meidän on ainakin lisättävä valmiiden kirjapakettien toimittamista kouluihin ja päiväkoteihin. Lisäksi olisi tiivistettävä yhteistyötä ja lisättävä esim. kirjastonkäytön opetusta ja kirjavinkkauksia, jos vain resurssit riittäisivät tähän työhön.
Kirjastolaki edellyttää, että kaikkia kuntalaisia tulee palvellla tasavertaisesti eli kaikille kunnan asukkaille tulee tarjota kirjastopalvelua. Kirjaston kotipalvelu on ratkaisu palvelujen järjestämiseen sellaisille asiakkaille, jotka sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi eivät voi itse asioida kirjastossa. Syy voi olla pysyvä tai tilapäinen.
Kotipalvelua järjestetään kunnissa hyvin monin eri tavoin. Helpoin tapa on saada joku asiakkaan läheinen toimimaan kirjojen kuljettajana, kuten esim. Torniossa tapahtuu kirjakassi-palvelussa. Enemmän resursseja vaatii sitten kirjaston henkilökunnan käyttäminen kotipalvelussa kuljettajina. Näin tehdään jo monissa kirjastoissa.
Kotipalvelussa asiakas voi itse tilata mieleisensä kirjat kirjastosta tai henkilökunta voi ne valita hänelle ennalta sovittujen periaatteiden mukaisesti. Usein tarvitaan myös kirjallinen suostumus lainahistorian tallentamiseen. Näin vältytään samojen kirjojen lainaamiselta useaan kertaan. Normaalisti kirjastot eivät saa säilyttää henkilön lainahistoriaa.
Tulivatpa uudet palvelumuodot olemaan millaisia tahansa, ne eivät voi täysin korvata kirjastoautopalvelua, jossa moni lapsi on saanut ensimmäisen kosketuksensa oikeaan kirjastoon. Pyrimme kuitenkin parhaamme mukaan monipuolistamaan muuta saavuttavaa kirjastotyötä korvataksemme korvaamattoman.
Antoisaa kesää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti