lauantai 18. toukokuuta 2013

Remontti lähenee loppuaan


Toukokuun lopussa remontin pitäisi olla yleisöpalvelutilojen osalta valmis. Saamme vihdoinkin käyttöön varastoon pakatun musiikkiaineiston uuteen musiikkisaliin ja moni toiminto löytää vakituisen paikkansa. Paljon jää silti vielä kesän ajalle asioiden säätämistä, esineiden ja huonekalujen paikkojen sijoittelua ja uusia kalusteiden hankintaa.

Olemme saaneet paljon kiitosta uusista valoisista ja avarista tiloista. Taideteokset ovat nyt paremmin esillä hyllyrivistöjen suunnan muututtua ja uusi järjestyskin on vähitellen tullut tutuksi asiakkaille. Henkilökunnalla on jatkossa enemmän aikaa neuvoa ja opastaa kirjojen ja muun aineiston löytämisessä.

Tällä viikolla saimme uudet lainausautomaatit ja palautusautomaatin. Laitteet ovat helppokäyttöisiä ja toivomme että yhä useammat asiakkaamme siirtyvät laitteiden käyttäjiksi. Asiakkaat ovat olleet huolissaan henkilökunnan työllisyydestä,  jos ihmiset lainaavat ja palauttavat itse kaiken automaateilla. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Nyt meillä pitäisi uusien järjestelyjen myötä olla vihdoin viimein kunnolla aikaa sille kirjastonhoitotyölle, johon aiemmin ei henkilökuntamäärän vähentyessä enää tahtonut riittää aikaa. Kun asiakaspalvelu tiskeissä on järkevöitetty ja työnjakoa on selkiytetty, on henkilökunnalla aikaa paneutua paremmin ihmisten neuvontaa ja opastukseen sekä uusien palvelujen kehittämiseen.

Entisen lehtilukusalin sijaan meillä on nyt kirjastosalissa lehtialue. Tästä alueesta on tullut toistaiseksi eniten palautetta hälyisyydestä. Parannuskeinoja on mietitty asiaan ja niitä toteutetaan vähitellen. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus ottaa lehti luettavaksi ja siirtyä sen kanssa jonnekin rauhalliseen tilaan kirjastossa. Lehtialue löytyy entistä paremmin ja kiitosta on saatu myös siitä, että luettavat ja lainattavat lehdet ovat samassa paikassa.



Uusi yhteispalvelutiski ja vielä keskeneräinen aulatila

Uusi sisäänkäynti kirjastoon


Oleskelutila aikuisten aineistojen keskivaiheilla




Salin perältä näkee aulan ja musiikkisalin läpi torille


Oleskelutilasta avautuu näkymä lasten alueelle
 
 


Palautusautomaatti ei vie paljon tilaa ja lainausautomaattien pöytiä voi säätää sopivalle korkeudelle. Automaattien taakse on tulossa taidetta lähiaikoina.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä käy kateeksi :) Pitää tulla vierailemaan täältä Koills-Lapista, kun löydetään sopiva yhteinen päivä... Onnea uusittuihin tiloihin!

    VastaaPoista